Tuossa taannoin oli Hesarissa artikkeli itsekkyyden lisääntymisestä yhteiskunnassamme. Ihan varmasti on näin, mutta näen myös paljon empatian ja siihen liittyvän uupumuksen lisääntymistä. Polarisaatio tuntuu olevan tässäkin vahvana läsnä. Toisaalta se herättää myös toivoa, vaikka itsessään polarisaatio on ongelmallista.

Empatia on ominaisuus, jota en haluaisi koskaan sanoa Elon Muskin tavoin länsimaisen yhteiskunnan suurimmaksi ongelmaksi, vaan suurimmaksi saavutukseksi. Mikä on empatian vastakohta? Se on tunnekylmyys, jossain yhteyksissä jopa julmuus. En pysty näkemään mitään sellaista, missä kumpikaan näistä olisi toivottava ominaisuus ihmisyydessä tai yhteiskunnassa.

Liiallinen empatia tarkoittaa tilannetta, jossa ihminen toistuvasti asettaa muiden tarpeet omiensa edelle. Paino on sanassa liiallinen. Ei sanassa empatia. Liiallinen empatia on kantajalleen raskas, ja kantajan läheisille usein saavutettu etu, josta on vaikea luopua. Kun ihminen opettelee asettamaan rajoja itselleen ja muille, tapahtuu usein konflikteja, sillä saavutetuista eduista on todellakin vaikea luopua ja muutokset aiheuttavat vastarintaa.

Terapiassa omista rajoista puhutaan yleisesti ottaen paljon. On kokonaishyvinvoinnin takia tärkeää tunnistaa omat ääriviivat ja rajat. Mistä pidän? Mistä en pidä? Miten haluan, että minua kohdellaan? Miten minulle saa puhua? Mitä tunteita tilanteet minussa herättävät? Mitä tunteita kannattaa kuunnella? Miten nyt toimin, miten haluaisin oppia toimimaan?

Rajojen asettaminen ei ole itsekästä, se on itsensä suojaamista.