Minä teen (toivottavasti) opinnäytetyöni huijarisyndrooman ratkaisukeskeisestä hoidosta. Haluaisin uudelleenmääritellä huijarisyndrooman kokonaan. Huijarisyndrooma, huijari-ilmiö on tunnistettu 1970-luvulla, joten mistään uudesta asiasta ei ole kysymys. Se ei ole sairaus, vaan oirekuvaus ja ilmiön oirekuvaukseen pitkälti myös jäädään. Tavoitteeni on luoda prosessi, jonka käytyään asiakas voisi tulla paremmin toimeen huijarikokemuksensa kanssa. Huijarisyndrooma käsitteenä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että menestynyt ihminen kokee, ettei ole ansainnut saamaansa menestystä vaan on jotenkin onnistunut huijaamaan ihmiset uskomaan hänestä hyvää, vähän kuin vahingossa tai jopa virheen kautta.
Asia kiinnostaa erityisen paljon, sillä olen itse aina kärsinyt huijarisyndroomasta. Vaikka miten taitavaksi minua on kuvailtu, olen jatkuvasti kokenut, ettei saamani palaute ole ollut totta. Nyt psykoterapeuttiopintojen myötä olen päättänyt selättää oman ongelmani ja olenkin asiassa jo melko pitkällä. Kyse on enimmäkseen ajatusvääristymästä, joten huijarikäsityksen muuttaminen vaatii erityisesti omien ajatusten äärelle pysähtymistä ja tietoista läsnäoloa omien tunteiden ja ajatusten äärellä. Haluaisin tähän jo tunnettuun puoleen kehittää toiminnallisen puolen, jonka avulla, oman toiminnan kautta, olisi mahdollista selättää ajatukset, joille ei ole perustetta.
Toisaalta huijarisyndrooma ei ole pelkästään huono asia. Tietty nöyryys ja oman toiminnan tarkastelu ovat tärkeitä ja pitävät jalkamme tukevasti maassa. Tasapainon hakeminen lienee suurin haaste tässäkin asiassa. Kirjoittelen tänne ajatuksia, joita minulle herää opinnäytetyön prosessin aikana.
Nytkin jokin pieni ääni sisälläni kysyy, että miksi sinä Linda kuvittelet keksiväsi jotain uutta, kun kaikki on jo keksitty, monet kovat ammattilaiset ovat aiheen äärellä olleet jo vuosia ja nyt ajattelet, että voisit ehkä tehdä jotain mullistavaa. Perustelen tahtoni nyt itselleni siten, että ajatuksiin, tunteisiin ja kehon toimintoihin (esim. stressireaktioihin) on hankalampi vaikuttaa kuin suoraan omaan toimintaan. Ja oman toiminnan kautta sekä keho, että ajatukset ja tunteet oppivat parhaiten, mikä on viisasta ja mikä ei.
Kuvassa suuri yritykseni virkata itselleni pipo. Ei mennyt ihan putkeen, mutta ei se minua toki ihmisenä määritä. Onneksi.